Ujo pyysi mua ulos. Lupasin. En tiedä mitä ajattelen siitä, mutta jännittää ainakin. En kyllä suorilta osaa sanoa, kumpi jännittää enemmän, treffit vai tänpäiväinen tapaaminen vastuuopettajan kanssa, jossa päätetään opiskeluni jatkosta.

En haluaisi mennä, koska siellä joudun kohtaamaan oman elämäni toisen näkemänä, ja olen aina uskonut ettei kukaan voi oikeesti pitää musta jos tietää minkälainen oon pohjimmiltani. Vaikka toisaalta en myöskään voi uskoa että olisin niin radikaalilla tavalla erilainen kuin kaikki muut ihmiset, etteikö joku voisi sittenkin pitää minusta.

Voisinko vaan olla normaali ihminen, joka elää omaa elämäänsä joutumatta miettimään koko ajan itseään suhteessa muihin, ihan kuin mulla ei olisi oikeutta olla olemassa ja tehdä asioita joita teen. Ja sittenkin luulen, ettei minulla oo siihen oikeutta.

Elämä on mielenkiintosta joskus. Nyt on. Tapasin viikko sitten noin toista kertaa ikinä kaverin läksiäisissä miehen, joka ei puhu. Se on itsediagnosoitu asperger-syndroomainen. Mukava kaveri silti, ja täytyy sanoa, että mun on helpompi lähestyä ihmistä joka ei puhu, koska oon itsekin aika hiljanen seurassa, etenkin vieraammassa. Tää mies nyt sattuu olemaan mua melkein 15 vuotta vanhempi, mutta koska se hengaa itseään huomattavasti nuoremmassa seurassa, se vaikuttaa nuoremmalta.

Eilen tapasin taas saman miehen yhdessä pihatapahtumassa, ja kuulin illalla kaverilta, joka tuntee Ujon jo pidemmältä aikaa, että Ujo oli pyytänyt kaveriani kysymään multa, lähtisinkö sen kanssa ulos jos se pyytäis. Huom. ei pyytänyt pyytämään mua ulos sentään... Tiedusteluluonteisena asiana vaan pyytänyt selvittämään.

No, olin juonut boolia ja sitäpaitsi oon saanut jostain flunssan, ja niinpä pamautin suorilta että joo. Sitäpaitsi mulla ja ystävällä on kampanja eitä vastaan, kun muuten tulee suorilta sanottua ei ilman minkäänlaista harkintaa. Nytpä mietin, voinko alkaa yhtään mihinkään miehen kanssa, joka on mua niin paljon vanhempi.

Ja sitäpaitsi mitä pitää vastata viestiin, jossa viitataan vaan siihen, että ehkä kuulinkin että hän haluais lähteä mun kanssa kaksin johonkin joskus. Toki en kannata sitä, että kaikkeen on säännöt joita on noudatettava, ja oon sitä mieltä, että jokainen saa olla semmonen kun on, ja myös että ihmisten tarkoitusta pitää kuunnella eikä sanoja, mutta en silti oikein osaa sanoa tohon mitään.

"Joo, kuulin A:lta" (kovin torjuvaa)

"Toki, mihin mennään?" (en halua itse ehdottaa vaan oon sen verran vanhanaikanen että toivon miehen puolelta aktiivisuutta ulos pyytämisessä)

Se ehkä onkin tässä se ongelma, siis yleensä miesten kanssa olemisessa. Ei sillä että sitä nyt kauheasti olisi tarjollakaan kyllä, mutta jotenkin tuntuu, että toivon miehen tekevän aloitteen ja sitten jatkonkin. Jos olen itse aktiivinen, olen samalla haavoittuva, koska paljastan itseni ja tunteeni. Mieluummin vedän kaiken vitsiksi vain. Sepä ei ole kovin kannattavaa pitkän päälle ihmissuhteissa, mutta pelottaa olla minä. Pitäisihän mun tietää että aina on vaihtoehtoja. Ja aikuisten ihmisten suhteissa pitäisi olla sen verran hienotunteisuutta (toisin kun teini-iässä!) ettei sitten välttämättä pakosti loukata toista kaikella mahdollisella eikä levitellä kaikkea muitten kuultavaksi, vaan ehkä osataan käyttäytyä. Ja tiedänhän itse, etten levittelisi mieluiten mitään (jos ei olisi näitä ihania uteliaita ystäviä) vaan olisin hyvinkin hienotunteinen. Salaileva suorastaan.

Sitäpaitsi kuulin, vaikka en olisi halunnut tietää, ettei Ujo ole koskaan seurustellut. Jos se on päässyt noin vanhaksi seurustelematta ikinä naisen kanssa, siinä täytyy olla vikaa, hah. Samalla logiikalla minussa on vikaa då. Enkä haluaisi olla ensimmäinen, vaikka toisaalta en haluaisi että se on seurustellut vaikka kenen kanssa. En tiedä mitä haluan. On se vaan vaikeeta.

On sanoja joita ei voi sanoa. Haukkumasanat. Ne on iskostuneet niin syvälle mieleen, ettei niitä voi sanoa ilman että ne tuntuu naurettavilta ja rumilta. Minä. Rakkaus. Seksi. Kaikki sanat joita ei usein käytä ja joihin liittyy vahvoja tunteita.

Jännästi yhdessä kirjasarjassa, jota luen, käytetään haukkumasanana keksittyä termiä, joka on kuitenkin vuosien kuluessa muuttunut lukijan mielessä todelliseksi, käytetyksi, rumaksi. En voisi kuvitellakaan sanovani sitä yhtä vähän kuin voin kuvitella kiroavani. Ei vaan onnistu.

Harry Pottereissa on kuraverinen, mutta siitä ei puhuta kovin usein, koska kirjailija haluaa pitää sarjan hengen hyvänä, niin että siitä ei ole tullut samanlaista haukkumasanaa, joka saisi heti lukijan ajattelemaan samalla lailla rumasti kuin tämä ensimmäinen termi. Paitsi itse asiassa mudblood toimii, koska olenkin tosiaan lukenut pottereita paljon enemmän englanniksi.

Pikkusisko kävi täällä ja lainasi kirjastosta levyjä, laittoi ne mun koneelle. On se kiva. Siskolla on samanlainen maku kuin mulla, niin että kuuntelen mielelläni mitä kivaa se on taas löytänyt.

Ihana pakkassää! En mennyt aamutunneille tänään, vaikka aioin. Sen sijaan oon tuntenut syyllisyyttä siitä etten mennyt ja siitä etten ole tehnyt tehtävää seuraavalle tunnille. Se olisi pitäny lähettää eilisiltaan mennessä, mutta en. En oo muutenkaan tehnyt mitään koulun eteen pitkään aikaan.

Perjantaina on hammaslääkäri, ja multa poistetaan kaikki viisaudenhampaat pois. Eipä huvita sinnekään mennä, etenkin kun sille iltapäivälle laitettiin joku ylimääränen juttu, johon on tietty pakollinen osallistuminen. Höh.

Yleensä meille ei tuu paketteja, mutta äsken koputteli lähetti ja toi melkein kymmenen kiloa vahaa kynttilänvalua varten.

Laiskottaa.

Kuinka voi olla niin vaikea puhua. Miksi en vaan pysty?

Vaikeissa tilanteissa, kun en osaa tehdä mitään muuta, jähmetyn paikalleni, melkein lakkaan hengittämästä. En ainakaan puhu mitään. Mieluiten olisin jossain muualla. Koko ajan kuitenkin tunnen toisen ihmisen syyttävän läsnäolon, sanomattomat sanat, tehdyt teot tai tekemättömät.

Ystäväni on toisenlainen, ei voi lakata puhumasta, ei voi olla hiljaa mieltäpainavista asioista. Hän puhuu kaikesta mitä ajattelee, tai voi puhua. Hän on yksinäinen ja onneton. Niin olen minäkin. Hän ei seurustele. Enkä minäkään. Miksi ihminen ei voi olla muuta kuin mitä on? Miksen voi vaan muuttua?

Tää on taas tällainen päivä...