Kuinka voi olla niin vaikea puhua. Miksi en vaan pysty?

Vaikeissa tilanteissa, kun en osaa tehdä mitään muuta, jähmetyn paikalleni, melkein lakkaan hengittämästä. En ainakaan puhu mitään. Mieluiten olisin jossain muualla. Koko ajan kuitenkin tunnen toisen ihmisen syyttävän läsnäolon, sanomattomat sanat, tehdyt teot tai tekemättömät.

Ystäväni on toisenlainen, ei voi lakata puhumasta, ei voi olla hiljaa mieltäpainavista asioista. Hän puhuu kaikesta mitä ajattelee, tai voi puhua. Hän on yksinäinen ja onneton. Niin olen minäkin. Hän ei seurustele. Enkä minäkään. Miksi ihminen ei voi olla muuta kuin mitä on? Miksen voi vaan muuttua?

Tää on taas tällainen päivä...