Elämä on mielenkiintosta joskus. Nyt on. Tapasin viikko sitten noin toista kertaa ikinä kaverin läksiäisissä miehen, joka ei puhu. Se on itsediagnosoitu asperger-syndroomainen. Mukava kaveri silti, ja täytyy sanoa, että mun on helpompi lähestyä ihmistä joka ei puhu, koska oon itsekin aika hiljanen seurassa, etenkin vieraammassa. Tää mies nyt sattuu olemaan mua melkein 15 vuotta vanhempi, mutta koska se hengaa itseään huomattavasti nuoremmassa seurassa, se vaikuttaa nuoremmalta.

Eilen tapasin taas saman miehen yhdessä pihatapahtumassa, ja kuulin illalla kaverilta, joka tuntee Ujon jo pidemmältä aikaa, että Ujo oli pyytänyt kaveriani kysymään multa, lähtisinkö sen kanssa ulos jos se pyytäis. Huom. ei pyytänyt pyytämään mua ulos sentään... Tiedusteluluonteisena asiana vaan pyytänyt selvittämään.

No, olin juonut boolia ja sitäpaitsi oon saanut jostain flunssan, ja niinpä pamautin suorilta että joo. Sitäpaitsi mulla ja ystävällä on kampanja eitä vastaan, kun muuten tulee suorilta sanottua ei ilman minkäänlaista harkintaa. Nytpä mietin, voinko alkaa yhtään mihinkään miehen kanssa, joka on mua niin paljon vanhempi.

Ja sitäpaitsi mitä pitää vastata viestiin, jossa viitataan vaan siihen, että ehkä kuulinkin että hän haluais lähteä mun kanssa kaksin johonkin joskus. Toki en kannata sitä, että kaikkeen on säännöt joita on noudatettava, ja oon sitä mieltä, että jokainen saa olla semmonen kun on, ja myös että ihmisten tarkoitusta pitää kuunnella eikä sanoja, mutta en silti oikein osaa sanoa tohon mitään.

"Joo, kuulin A:lta" (kovin torjuvaa)

"Toki, mihin mennään?" (en halua itse ehdottaa vaan oon sen verran vanhanaikanen että toivon miehen puolelta aktiivisuutta ulos pyytämisessä)

Se ehkä onkin tässä se ongelma, siis yleensä miesten kanssa olemisessa. Ei sillä että sitä nyt kauheasti olisi tarjollakaan kyllä, mutta jotenkin tuntuu, että toivon miehen tekevän aloitteen ja sitten jatkonkin. Jos olen itse aktiivinen, olen samalla haavoittuva, koska paljastan itseni ja tunteeni. Mieluummin vedän kaiken vitsiksi vain. Sepä ei ole kovin kannattavaa pitkän päälle ihmissuhteissa, mutta pelottaa olla minä. Pitäisihän mun tietää että aina on vaihtoehtoja. Ja aikuisten ihmisten suhteissa pitäisi olla sen verran hienotunteisuutta (toisin kun teini-iässä!) ettei sitten välttämättä pakosti loukata toista kaikella mahdollisella eikä levitellä kaikkea muitten kuultavaksi, vaan ehkä osataan käyttäytyä. Ja tiedänhän itse, etten levittelisi mieluiten mitään (jos ei olisi näitä ihania uteliaita ystäviä) vaan olisin hyvinkin hienotunteinen. Salaileva suorastaan.

Sitäpaitsi kuulin, vaikka en olisi halunnut tietää, ettei Ujo ole koskaan seurustellut. Jos se on päässyt noin vanhaksi seurustelematta ikinä naisen kanssa, siinä täytyy olla vikaa, hah. Samalla logiikalla minussa on vikaa då. Enkä haluaisi olla ensimmäinen, vaikka toisaalta en haluaisi että se on seurustellut vaikka kenen kanssa. En tiedä mitä haluan. On se vaan vaikeeta.