Minulle hyvin tärkeä ihminen on kai minulle vihainen, enkä voi kestää sitä. Se raastaa hermoja, ei anna olla rauhassa, tunnen hänen ajatuksensa, tai kuvittelen tuntevani, sama se, tuntuu kuitenkin pahalta. Hän on (yllättäen) herkkä loukkaantumaan ja sanoin jotain, joka sai hänet vetäytymään kuoreensa. Yllättäen siksi että olen tuntenut hänet pitkään, eikä tämä ole tullut ilmi, mutta nyt kun asumme kaksin, saan kai tuntea kaikki mielialat. Hän ei sano sanaakaan, vaikka yritän puhua. Korkeintaan vastaa yksitavuisesti ja välttelevästi. Minä teen samaa kyllä, siksi etten loukkaisi varomattomilla sanoilla, jos olen vihainen. Olen päättänyt, että on parempi etten sano pahoja sanoja, joita ei saa kuitenkaan sitten takaisin. Mutta kun toinen tekee samaa, tai muuten vain vaikenee, ehkä loukatakseen, se tuntuu hirveän kauhealta.

Mitä minä olen yksin ollessani? En tunne itseäni. Olenko minä se joka olen toisten seurassa, vai se joka olen kun luen kirjaa, vai se joka olin kouluaikana, vai työminä? Vai kaikkia noita? Kuinka voisinkaan kuvitella seurustelevani jonkun kanssa, kun en löydä omaa minääni edes itse itsestäni. Aina välillä lakkaan ajattelemasta näitä ja tunnen olevani normaali ja tasapainoinen, mutta sitten taas... Ainakin jos joku on minulle tai minun takiani vihainen tai pahoillaan.

En kestä tällaista kauan. En voi olla jos joku on vihainen. Joko teen jotain (usein en uskalla, niinkuin en nytkään) tai sitten lähden pois. Kuulemma se on yksi keino jolla lapsi käsittelee tunteitaan. On niitä, jotka haluavat olla huomion keskipisteenä, niitä jotka ottavat vastuun ja niitä jotka vetäytyvät kuoreensa tai lähtevät pois, välttelijöitä. Minä olen välttelijä. En halua avointa konfliktia, mieluummin luen kirjaa. En halua puhua asioista, mieluummin unohdan ne. En halua väittelyä, mieluummin kirjoitan vaikka kirjeen. Nämä toimintamallit eivät kuulemma ole kovin tehokkaita. Kasvaessa pitäisi jo alkaa keksiä uusia tapoja ratkaista itselle vaikeat tilanteet, mutta useimmilla joku näistä (siis se jota on lapsena) jää päälle ja kun tulee uusi vaikea tilanne eteen aikuisenakin, sitä lipsahtaa vanhaan (välttelijän) rooliinsa.

Niin että yritä vain löytää uusia ratkaisumalleja. Vanhoihin sitä vain kuitenkin palataan.

Tänään oli kaikenkaikkiaan ihan hirveä päivä. Inhoan elämääni joskus.