Tänään harmitti bussissa kun kattelin muita matkustajia. Pitkän "sadekauden" jälkeen tänään paisteli aurinko oikein kauniisti ja mua nauratti ja hymyilytti, tervehdin bussikuskia (no, sen teen aina) ja tarkkailin ihmisiä. Suurin osa oli ihan tavallisia eli yrmeitä, tuskin ketään kattoivat silmiin, edes kuskia saati sitten toisiaan. Mulkoilivat ikkunasta ulos ihan kun siellä olis vieläkin satanu kaatamalla (sehän on sitäpaitsi ihanan näköstä) ja murahtelivat toisilleen. Miksi?

Onko kuulkaa niin vaikee hymyillä? Onko vaikee olla ees neutraalin näkönen? Mää en ymmärrä miksi pitää olla oikein hapan, niinkun elämässä olis kaikki pielessä. Mustapartainen mies sai kiukkua niskaansa kun uskalsi hymyillä toisille, mutta se on VAAN TARINA.

Mulle äiti opetti jo aika pienenä että se, mikä itsestä tuntuu vallan ratkiriemukkaalta nauramiselta, näkyy ulospäin tuskin huomattavana hymyilynä. Kärjistetysti. Kokeilkaa vaikka peilin tai koehenkilön kanssa. Niin että kun menee vaikka työhaastatteluun tai tapaa jonkun uuden ihmisen, kannattaa hiukan miettiä mitä viestii ulospäin. Näyttääkö töykeeltä vai toivottaako toisen tervetulleeksi läheisyyteensä.


Ja sitäpaitsi kun nyt kerta alko kiukuttaa, menköön tääkin tässä samassa: miten niin knit in public ihan kun siinä olis jotain tosi vallankumouksellista? Eikö muka koulu oo julkinen paikka, notta sitä myöten ihmiset on nähny toisten kutovan julkisesti? Vanhaan hyvään aikaan naiset kuto aina kun vaan kädet oli vapaana, jopa matkat, jotka siis yleensä tehtiin kävellen. Se onnistuu ihan normaaliltakin ihmiseltä, kokeiltu on. Sillä viisiin pidettiin perheen jalat lämpimänä. Mää oon aina kutonu ja jos ympärillä on ihmisiä, ne on nähneet sen. Jos oon sattunu olemaan bussissa tai kadulla tai kaupassa tai kirjastossa tai puistossa, kai olen sitten edistäny kutomisaatetta ja knit in public kovasti. Mummot aina sitä ihmettelee, tai kai ne on vaan rohkeimpia kommentoimaan. Että kuin sie nyt tuommost teet tuos noin? Ja on se vaan hyvä et nuoretki viel osaa! Juu, osaan, ja suurin osa mun tutuistakin osaa ja äiti ja isoäiti ja täti. Ja tämmöstä teen kun ei osaa kädet jouten olla, sen verran vanhan ajan ihmistä mussakin on.

Okei, osaan olla myös kädet jouten... Mutta elokuviin pitää ottaa kudin mukaan (mielellään joku helppo).

Tämmöstä tää on, mun elämä. Taivastelua.